Yhdistyksen kokous pidettiin Imatran kylpylässä sunnuntaina 29.3.2015

Vuosikokouksen aluksi yhdistys kutsui kunniajäsenekseen pitkäaikaisen Ilmee-perinteen vaalijan Liisa Välikedon, joka on yli kolmenkymmenen vuoden ajan toiminut Ilmeen nuorisoseuran puheenjohtajana sekä järjestänyt lukuisia kotiseutumatkoja Ilmeelle ja rajantakaiseen Karjalaan.

Vuoden 2014 toiminnasta todettiin, että vuoden aikana hallitus kokoontui vuosikokousta edeltävässä kokouk­sessaan ja vuosikokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksessaan.

Vuoden toimintasuunnitelmaan sisälltyi Kari Jyrkisen valmistelema matka Ilmeelle. Matka suunniteltiin tehtäväksi Antrean ja Kirvun kautta Ilmeelle, sieltä perinteisen ohjelman jälkeen Käkisalmeen josta seuraavana päivänä Viipuriin. Viipurissa oli tarkoitus tutustua kirjastoon ja tehdä ostoksia. Paluumatkalla oli aikomus vielä pysähtyä Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkille.

Kari Jyrkinen järjestikin 15.-16.6. tehtäväksi aiottua kotiseutumatkaa Ilmeelle. Valmiiksi järjestetty matka jou­duttiin kuitenkin peruuttamaan Venäjän yllättäen ja taannehtivasti tiukentuneista matkustussäädöksistä johtuen. Matkalaiset olivat jo ennättäneet ilmoittautua ja maksaakin matkansa, joten matkalaisille ja matkaa järjestäneelle Kari Jyrkiselle ja rahaston hoitajalle aiheutui tästä ylimääräistä vaivaa.

Nettisivujen yhteystietojen perusteella on tullut Ilmeestä kiinnostunei­den ih­misten yhteenottoja.

Vuoden 2015 toiminnan osalta katsottiin, ettei Ilmeen kotiseutumatkan järjestämiselle ole nykyisen tilanteen vallitessa edellytyksiä.

Kotisivujen lisänä päätettiin selvittää Facebookin mahdollisuuksien hyödyntämistä toiminnassamme. Asiaa ryhtyivät valmistelemaan Kari Jyrkinen ja Antti Munnukka. Nettisivuja kehitetään  edelleen Kari Jyrkisen toimesta, samoin sisällön tuotanto jatkuu.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Aulis Kemppinen. Hallituksessa jatkamaan valittiin samoin Kari Jyrkinen, Yrjö Lankinen, Antti Munnukka ja Tapio Varis. Kiireisiinsä vedonneen Paavo Ojalaisen sijalle valittiin Kari Häyhä. Kiitoksia Paavolle monen vuoden osallistumisesta. Varapuheenjohtajakseen hallitus valitsi Kari Jyrkisen, rahastonhoitajakseen Yrjö Lankisen ja sihteerikseen Tapio Variksen.

Vuosikokouksen jälkeen tutustuimme osanottajien perinnevalokuviin ja laadukasta sekä monipuolista kuva-aineistoa kotisivuille laitettavaksi löytyi.

Kokoukseen osallistui kuusitoista osanottajaa, se oli keskusteleva, ja antoi hallitukselle hyviä eväitä toimintaan. Kiitoksia kaikille kokouksen osanottajille.

 

Kyl ol lust ko tulitta!

Ilmeen perinneyhdistyksen vuosikokous pidetään sunnuntaina 29.3.2015 klo 13:00 Imatran kylpylässä os. Purjekuja 2. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11§:n mukaiset asiat.

Vuosikokouksen esityslista:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus
  8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  9. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
  10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Vuosikokouksen yhteydessä valikoidaan vanhoja valokuvia yhdistyksen sivuille siirrettäväksi ja pyritään saamaan kuville niistä kertovat kuvatekstit, joten ottakaa mukaan vanhoja Ilmeen valokuvia, että saisimme yhdistyksemme nettisivuille hyvän otoksen vanhan Ilmeen näkymistä.

Tarkoitus on saada sivuille kuvasarja Ilmee ennen sotia, Ilmee 90- luvun alussa ja Ilmee nyt.

Tervetuloa!                                               Aulis Kemppinen
puheenjohtaja

 

 

Tänä vuonna Ilmeen matkan järjestäminen on päätetty jättää väliin. Sinällään viimeiset muutokset tekevät Karjalan tasavallan alueelle matkustamisen hieman haastavaksi, varsinkin isolla porukalla. Tässäpä hieman matkamatematiikkaa:

  • Viisumi pitää hakea nykyisin ennen Karjalan tasavallan rajavyöhykelupaa, joten sitovat ilmoittautumiset pitäisi olla kasassa vähintään kolme kuukautta ennen matkaa.
  • Passi pitää olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen, eli vähintään 9 kk viisumien hakua aloiteltaessa. Nykyisillä 5 vuoden passeilla keskimäärin joka kuudennen tarvitsisi uusia passi ja siis niin, että uusi passi on valmis 3 kk ennen matkaa.
  • Osa ihmisistä matkustaa omalla viisumilla, yleisimmin vuoden viisumilla. Oma viisumi pitäisi siten olla voimassa rajavyöhykelupaa haettaessa ja tietysti myös matkan aikana, keskimäärin joka neljännellä näin ei olisi. Jos matkalle haluaisi hakea oman vuosiviisumin, pitäisi haku aloitella jo parhaimmillaan 5 kk ennen matkaa.

Tämän lisäksi kukaan ei takaa, että rajavyöhykelupa myönnetään. Parhaimmillaan siis haemme ja maksamme viisumit matkalle, jonne ei pääsekään.

Sinällään olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksista, jos matka suuntaa Ilmeelle. Jos matkaseurueeseesi mahtuu lisää väkeä, voimme myös mainostaa matkaasi jäsenistöllemme, ota yhteyttä vaikka Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. -osoitteeseen.

Siisiälästä ja Hynnilästä kiinnostuneille voinee mainita, että tälle alueelle pitäisi riittää Leningradin oblastin lupa, joka ainakin tähän asti on ollut helpompi hakea ja viisumeita ei ole tarvittu, vaan tämäkin on toki voinut muuttua. Hynnilän salotien risteyksestä eteenpäin saattaa tosin joutua väittelemään rajavartijoiden kanssa siitä, missä tasavallan raja menee, vaikka Karjalan tasavalta pitäisi kyllä alkaa vasta Iso-Ilmeen puolelta. Ilman asianmukaisia rajavyöhykelupia en alueelle matkustamista suosittele, ellei lupien puuttumista halua selvitellä rajavartijoille.

 

 

Yhdistyksen kokous pidettiin Imatran kylpylässä lauantaina 26.4.2014

Todettiin, että edellisen vuoden aikana hallitus kokoontui kerran vuosikokousta edeltävässä kokouk­sessaan ja kaksi kertaa sähköpostitse. Kari Jyrkinen järjesti matkan Viipuriin ja Ilmeelle 30.6-1.7.2013. Ensimmäinen matkakohde oli Viipuri, johon matkalaiset tutustuivat opastetulla kaupunkikierroksella, lisäksi oli ohjelmassa taidemuseoon tutustuminen. Seuraavana päivänä matka jatkui Ilmeelle, jossa ohjelmaan kuului muisteluhetki sankarihaudoilla, voileipäkahvit sekä kotipaikkoihin tutustumista mahdollisuuksien mukaan. Päivä oli sateinen, mikä oli omiaan hieman latistamaan matkatunnelmaa, mutta paikallisen rajavartioston suhtautuminen matkalaisiin oli asiallista. Nettisivujen yhteystietojen kautta on tullut joitakin Ilmeestä kiinnostuneiden ihmisten yhteydenottoja. Nettisivuja on vuoden varrella kehitelty edelleen, mutta työtä vielä riittää.

Toimintasuunnitelmaan kuuluu myös tälle vuodelle Kari Jyrkisen valmistelema Ilmeen matka, jossa mennään Antrean ja Kirvun kautta Ilmeelle ja sieltä perinteisen ohjelman jälkeen jatketaan matkaa Käkisalmeen ja sieltä seuraavana päivänä Viipuriin, jossa tutustuminen kirjastoon ja ostosten tekomahdollisuuksia, minkä jälkeen paluumatkalla pysähdys Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkille. Nettisivujen kehittelyä jatketaan edelleen.

Ajatuksia toiminnan kehittämisestä toivotaan.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Aulis Kemppinen. Hallituksessa jatkamaan valittiin samoin Kari Jyrkinen, Yrjö Lankinen, Antti Munnukka, Paavo Ojalainen ja Tapio Varis. Varapuheenjohtajakseen hallitus valitsi Kari Jyrkisen, rahastonhoitajakseen Yrjö Lankisen ja sihteerikseen Tapio Variksen.

Kokouksen jälkeen Aulis Kemppinen alusti keskustelun aiheesta Ilmeen kassa Karjalassa. Alustus herätti runsaasti keskusteluja ja muisteluja.