Ilmeen lahjoitusmaakysymys
Ilmee oli vanhaa lahjoitusmaa-aluetta. Suomen Suuriruhtinaskunnan lahjoitusmaat sijaitsivat lähinnä Viipurin läänissä, josta Venäjän hallitsijat olivat luovuttaneet Ruotsi-Suomelta valloitettua maata sotapäälliköilleen sekä muille ansioituneille venäläisille 1700-luvulta lähtien. Ilmeen lahjoitusmaiden talonpojat eivät olleet itsenäisiä, vaan he olivat hovin vuokraviljelijöitä, lampuoteja. Torppareita oli Ilmeellä vähän.
Lampuodit viljelivät tilojaan hovin alaisuudessa ja heidän oli maksettava isännilleen erilaisia veroja sekä tehtävä päivätöitä hovin mailla. Usein veroja ja työrasituksia pidettiin kohtuuttomina, minkä takia lahjoitusmailla syntyi jopa ihmishenkien menetyksiin johtaneita levottomuuksia. Ilmeelläkin käräjöitiin tiuhaan tahtiin varsinkin vihatun hovitilan isännän, kenraali Kopievin aikana vuosina 1807-1812, mutta kuolemantapauksilta tuolloin sentään vältyttiin. Ongelmallista ja uudistuvan maatalouden oloihin huonosti sopivaa lahjoitusmaakysymystä käsiteltiin useilla eri valtiopäivillä. Vuonna 1867 säädyt hyväksyivät valtionlainan ottamisen lahjoitusmaiden lunastamista varten, minkä jälkeen tiloja alettiin hankkia valtiolle. Lunastuksen jälkeen talonpojat saivat perintökirjat tiloilleen.
Ilmeen hovitilan alustalaiset saivat perintökirjansa vuonna 1886. Laajimmillaan noin 8000 hehtaaria käsittänyt lahjoitusmaa-alue supistui lunastuksen jälkeen noin viidesosaan entisestä. Valtiolle jääneestä osasta muodostettiin Ilmeen kruununpuisto ja pienempi, noin kolmesataa hehtaaria käsittänyt varsinainen hovitila vuokrattiin hovin entiselle voudille Frans Isotalolle. Vuodesta 1921 alkaen tilalla toimi kasvatuslaitos.
Perintökirjojen saaminen ei suinkaan tarkoittanut tilojen lahjoittamista, vaan tilat maksettiin lainalla, jonka laina-aika oli 39 vuotta. Vaikka maksuaika oli pitkä, velkataakka nousi monien kohdalla suureksi. Lisäksi useat maatilat olivat lahjoitusmaakaudella ennen lopullista lunastamista päässeet rappiolle, mikä teki uusien isäntien aseman entistä hankalammaksi. Monen viljelijän velkoja jouduttiinkin perimään virkavallan avulla. Vuosien 1902-1904 aikana lautamiehet toimittivat Ilmeellä huikeat kuusisataa haastetta vuosittain, ja nimismies suoritti yli seitsemänkymmentä ”ryöstöä” eli ulosottoa.
Vaikka velat olivat ongelma, tarjosivat Ilmeen luonnonolot mahdollisuuksia maatalouden kehittämiseen. Seudulla oli runsaat uudisviljelymahdollisuudet, sillä jokien ja järvien rannoilta löytyi hyväpohjaisia soita, jotka kohtuullisen vähällä vaivalla voitiin kuivata viljelysmaaksi.
Paikkakunnan oman rahalaitoksen tarve oli kova ja niinpä Ilmeelle perustettiin 3.6.1903 pidetyssä kokouksessa oma Ilmeen Osuuskassa.
Lähde: Anssi Taskinen ”Omin avuin kotiseudun parhaaksi. Sulkavan Osuuspankin historia.”