RAUTJÄRVEN KIRKON PALO
Rautjärven seurakunnan edellinen kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1872. Kirkko sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinen, vuonna 1881 valmistunut Herran huone.
Seurakuntaa kohdanneen onnettomuuden ja sen aiheuttamia tunnelmia on tallentanut jälkipolville runomuotoisena Johan Iivonen, Rautjärven Lahdenkylässä elänyt viisunikkari, jonka kynästä on lähtöisin useita muitakin runoja. Runo Rautjärven kirkon palosta ”präntättiin” vuonna 1881 painoasuunkin Viipurissa Ziliacus´n kirjapainossa ja sitä myytiin 25 pennin kappalehinnalla kansalle. Runo oli vuosikymmeniä unohduksissa kunnes Rautjärven entinen kunnansihteeri Edvard Kontra sen löysi arkistojen unohduksesta 1960-luvun alkupuolella. Ainakin kerran Johan Iivosen runo on esitetty julkisesti. Tämä tapahtui Etelä-Karjalan Marttojen suuressa kesäjuhlassa Rautjärvellä 1960-luvulla.
Johan Iivonen(1829-1904)
RAUTJÄRVEN KIRKON PALO
Saisinko sijaa sanoille paperille painetuksi.
Kun sanat suustani sujuvat, into oitis ilmoittaapi.
Vaikka on asia vanha, muistuu mielehen minulle,
ettei luontoni lakastu, eikä mieleni masene. jos en rupea runoilemaan
Saisin haastella haluni, pakinoita miel´pahani,
Panna kaikki paperin päälle, kansan nähdä näistä seudun,
Sekä pohjolan Pohjolan perille, saattaisi sanat Savosta,
Häilyisi Hämeestä tieto, kuin se valkian vahinko,
Teki meille tuhoja töitä.
Kuin ol´ kesä kulkenunna, vähän puuttui puoli tiessä,
Todella ol toinen päivä heleätä heinäkuuta:
Silloin kun ol´ kirjoitettu, vuosi luku leikattuna,
Jos sanon sanoiksi kaikki: kaikkiaan kahdeksantoista
Sen perässä seitsemikkö, sitte vielä viimeiseksi
Kaikkiaan kahdeksan numero.
Se ol juuri juhlapäivä, mainio Maria suntai:
Vaan ei juhlasta Jumala kunniasta kuulla saanut,
Paitsi sielun paimenelta samoin sanan kuulijoilta,
Jotka pysyivät pyhästi Herran huoneessa hyvästi.
Vaan jos seutua selitän: se on kumma kuulijoista,
Ei oo ihmettä isoa sitte, jos se närkästyy näkiä.
Silloin kiehui kirkonmäki leveni lepikko kaikki.
Kansa ol´ kosolti koossa marssittiin kuin markkinoilla
Tuo ol´ tapa taipuvainen varsin vanhoista ajoista.
Ain jo Paavon aikalausi julki juhlaksi julisti,
Mahtoi pyhittää Marian.
Siit on kiihko kiinnitetty, pantu niin kuin pannan alle,
Jonk´ alta ahtahimman, ei oo päästy päivinänsä.
Vuosisadat on saarnattuna varsin tohtorin totisen
Lutherin lujempi oppi.
Ei oo saatuna sanalla palvenansa poistetuksi.
Sinne rientävät rihemmät pitäjistä pitkät matkat
Idästä isompi joukko, paljon lännestä läheni
Etelästä viel´ enemmän vieläpä liittyi lisäksi.
Pohjapuolen polkutieltä.
Sitte peuhasin peräti, oman mielensä mukaista,
Sellaista kuin seuhtomista, keikaroivat keskenänsä.
Kirvulainen kiihkoisemmin huuteleepi hurjan lailla.
Nyt jo liikoja livahti, kuin jo parjasin pahasti
Tulit sanat sarvipäitä, taitaat rikkoo miesten mielet
Vaan ei malta vaiti olla se on asia aivan totta
Kun on juttuna julastu varsin tullut tutkituksi
Käräjistä kihlakunnan, pahan työnsä palkinnoksi
Saatettuna sakko päälle, sen on hallitus havainnut
Ruvennut on ruunan voima, ennätellä estämähän
Viritellyt virkamiehet, vartiana vallesmanni
Siell´ on aina siltavouti, ja on vielä jahtiherra
Lautamiehet laitettuna, kylän vanhimmat varana
Eipä kuitenkaan kurilla, saatu sakkojen uhalla
Estetyksi sen enemmän, on saatu sankareilta
Suuret kaupat kaatumahan, se ol päivä päätettynä
Itkun kanssa iltasella, pahan mielen painon alla
Kuinka vielä kuulla saapi, mitä seuraapi selitys:
Tuo ol´ tarkoin tietämätön, tuhman tunnolta salattu
Sekä tutkia tukala, mistä tuo salama sattui
Oliko Luojalta luvattu, meille syystä synnin tähden
Annettuna ankarampi, kohdostansa koston päivä
Ett´ois ollu ilman isku, ukkojen uhattu nuoli
Vaiko vimma viha miesten, ilki töitä ihmisen
Meille kostoksi kohannut, tehnyt riettaamman rikoksen
Kuin ol´ päivä kulkenunna, aurinko alaalle mennyt
Kello yhdeksän ylitsen, näkyi pilkka pienoisena
Pian leimuksi leveni, yhtä äkkiä yleni
Näytti kovin Kokkolasta, peri pahoin Pellisestä
Kamalalta katsojille, sitt´ ne saatti salmen poikki
Pahan sanan pappilasta, kohta se kovasti koski
Teki suurille surua, pienet pelästyi pahasti
Kirkkoherra kiirehesti, pani käskyn palvelioille
Jotka nousivat nopeimmin, saapuit paikalle samalle
Tapulihin taitavasti, antoi käskyn kohta käydä
Kellon soittohon kovasti,johon Tiussa tiettävästi
Pimputteli pienen kellon, Yrjö ensi yhtä kaikki
Keikutti isomman kellon, vaan ei oikein osannut
Nurin kävi nuotti siitä, eikä tahtia tavannut
Vaan kun Rusikka rupesi, sitt´ ne kellot kelpo lailla
Paukutti pahan sanoman, häilytti hädän helinän
Kovin kuului Kokkolassa, oikein Ossilan kylässä
Korvat vihkui Viimolassa, kaikki juoksi joutuisasti
Valkamolle valmihiksi, vedit veneensä vesille
Sitt´ ne airot aika lailla, ponnistivat järven poikki
Toiset maata matkustivat, pian kaikki Pirholasta
Sekä riensivät Rialta, haihattivat Hainin(Hannin) kautta
Kaikki myöskin Mykkälästä, kuleksivat Kurrosasta
Sitt´ ol miestä melko laumat, vaikk´ ei ainoastaan apua
Tuli tuprusi yhäti, ylös ilmahan yleni
Kaikki katto jo tulessa, kohta riehui ristin päällä
Sitt´ saatiin sanoma kuulla, paloruisku on pappilassa
Joka varsin joutuisasti, tuotiin kaikki torvinensa
Paikallensa pantavaksi, kyll´ se täytti toimiansa
Jota oikein osasi, Vertanen vain veivitellä
Vaan ei paljon vaikuttanut, tässä paljossa palossa
Tuli vain tuhoja saattoi, väsymättä voimistansa
Miehet vielä viimeiseksi, rynnistivät ryöstämähän
Kirkon kalleipii kaluja, savu silmiä sokaisi
Tulta iski ikkunasta, yks´ ol vanha vaskikruunu
Joka riippui ristikaulla, kirkon korkeimman kohalla
Siin ol´ oksat oivalliset, sekä lehmät laavulliset
Niin kuin kukkaset kesällä, yrtti tarha ympäsillä
Senkin kiireessä kovassa, alas puottivat pahasti
Joka tuli turmiolle, toinen ol´ puhdas puinen ruunu
Jonka Rautia rakensi, se vaan häilyi särkemättä
Toiset astuit alttarille, riisuit alttarin alasti
Lähtiessänsä läkki ruunut, jotka riippuit rihmoissansa
Katkoit kaikki kantamista, ne ol´ saaliiksi sanottu
Tästä palosta pahasta, tulen murhasta tähettä
Vaikka se ol´ vanha kirkko, kuitenkin ol´ kunno vahva
Se ol´ pystyhyn pyvätty, silloin kun ol´ kirjoitettu
Vuosi luku leikattuna, sinn´ ol´ piirretty pykälät
Kumpu laudan laitamessa, ensiksi yhden numero
Se tuli tuhannen päälle, sen perästä setsemiä
Kaikk´ol kolme kokka päätä, seinät ol tehty seisomaan
Honka hirsistä hyvistä, tukevista tukkipuista
Oli vielä ulkopuoli, vuori laudoilla ladottu
Sitt´ol´sivelty siihen, vähässen värin näköistä
Katto kaiken vahvemmista, pantu paanuista hyvistä
Jotk´ol´tehty tervan kanssa, sitt´ol´samaten sakasti
Sarrnas tuoli sangen vahva, tarkoin tehty taitavasti
Monin mutkin muodostettu, maalattu ol mainiosti
Oli kupeessa kuvattu, miestä monta mahtavata
Varsin vanhoja pyhiä: Mooseskin ol´muodostettu
Tauluinensa taitavasti: siin ol´pantu Paavalikin
Sekä Markus maalattuna, olipa Jaakob ja Johannes
Sekä Pietarikin piteli, Herran vahvan valtakunnan
Avaimia annettuja, jotka riippuit rihmasessa
Kaksi, käsi kalvosessa,siihen vielä monta muuta
Jotka olit oppilaana, vapahtajan vallan alla
Olipa Juudaskin julaistu, vaikk´ol petturi peräti
Kaikk´ne äkkiä katosi, tulen turmion edessä
Siinä taittuivat tapulit, kiehittyivät kellonensa
Tässä savussa samassa, tulen kourissa kovissa
Se ol´kaunis katsonnassa, kelvollinen kellontorni
Pyvättynä pyöreäksi, ol´vaan kanttia kaheksan
Korkeutta kohtalaisen, viittä kymmentä kyynärätä
Se ol´seissyt selvillensä, vuotta viisi kymmenniä
Seitsemän viel sen perästä, siin ol´kellot kelvolliset
Varsin vaskesta valetut, jos ilmoitan isomman kellon
Sen me tiedän selvillensä, se ol´varsin vanha kyllä
Siin´ol laidassa latinat, ensi psalttarin sanoja
Värssyä vähänen pantu, luvun luulin mä olevan
Ynnä kymmentä yhdeksän, siihen vielä viisi päälle
Katso värssyä välistä, kussa on kuuden numero
Ottakoot nyt oppinehet, avatkaa auki kannet
Ratoksenne raamatusta, kuinka se psalttari sanoopi
Tässä värssyssä vähäsen, ne ol´oikein oppineita
Kirkko herralta hyvästi,valajille valmistettu
Sitt´ol vielä siin lisätty, teko paikat tiettyvissä
Suomen suorilla sanoilla, se ol´ varsinkin valettu
Stokholmin tornin alla, tilattu ol´tiettävästi
Kirkko herran kirjan kanssa, jok´ol herra Henrikiltä
Lagukselta laitettuna, valaja on varsin ollut
Johan Gouge kelloseppä, sitt´ ol siihen sievin pantu
Kuukaus päivät kirjoitettu, vaan en saata sitt´ sanoa
Kuin on muistista murennut, vuosi luvun vuoro sitten
Ensin yksikkö edellä, se teki tuhannen täyden
Siit al´ selvä seitsemikkö, joka satoja saneli
Viel´ ol´ viidenkin numero, joka kymmenet kyhäsi:
Sitt´ ol´ jättö jälkimmäissä, kuitenkin viel´kuuden merkki
Joka luvun kaikk´lopetti, tämä jo pasunan pauhais
Sata vuotta säntillensä, viisi toist vielä päälle
Sepä antoi äänen kuulla, kansan kutsua kokohon
Herran huoneessa hyvästi, osajansa ottamahan
Heerran pyynnöstä pyhästä, kutsumusta kuulemahan
Vielä Herran atrialle, Herran pöydälle pyhälle
Kaikujansa kannatteli, ilman tunnon tutkimatta
Vieraita valitsematta,vieläpä soitteli somemmin
suloisemmat sielukellot, siihen vielä siunauksen
antoi aina aamusilla, vielä heitteli helinän
Kuolleheita kutsuessa, sinne siunasi sijoja
Paljon maahan mullan alle, vietti viimeisen leponsa
Tuhansia tuonelahan, sitte vielä viimeiseksi
Palon ääntä pauluttaissa, pauhasi paljon kovemmin
Lähempänä lähtöänsä, jättäen jäähyväiset
Kaikki kuulia kumarsi, päänsä painoivat pahasti
Vesi sirkka silmän alle, Joka poskelle putosi
Näim´ sen näkyvin silmin, tuli uhriksi upotti
Kohta harkuksi hajosi
Aivan ajalla samalla, kun kirkko tulessa kitui
Silloin istuit iltasilla, miehet Miettilän kylässä
Kannattivat kaskujansa: tunt´ ol´ kohta kymmeiä
Keksittyä keskenänsä, mistä tuo sakia savu
Musta pilven muotokainen, kohovaa niin korkialle
Milt´ ei taivasta tavoita, arvelivat aikanansa
Se on kohi Kokkolassa, Luumin lukkarin talossa
Ihan niin kuin Iivosessa, tahi Pellisen Pekolla
Vielä ois paikka paremmin, pian niin kuin Pirholassa
Siinä ol´ varsin vanha Pekko, katsoi itse ikkunasta
Pani partansa lasille, jo nyt kuulen joutavia
Ei oo Kokkolan kohalla, eikä Pirholan pihassa
Nyt on palo pappilassa, tahi kirkkomme kituupi
Sakastimme savuaapi, täst´ ei kiistellä kehannut
Annettiin vaan väärin valta, päätettiin sitt´ päivän kasku
Aivan aamulla varahin, heti kohta herätessä
Saatihin sanoma kuulla: nyt on tullut turmiota
Vahinko vallan suuri, tuli on tehnyt temppelille
Murha työnsä törkiämmän, miehet mielellä pahalla
Kulkivat ala kuloisna, kalkuttivat matkan kaiken
Kuin ol´ heiltä Herran huone, kadotettu kauhiasti
Kuin ol´ virstat kuljettuna, viiden paikalle visusti
Näytti aivan autiolta, kaunialta katsannolle
Kuin ol´ paikka paljahana: tuuli tuhkia hajotti
Rapa rauniot jälellä, poron alta poimittiin
Raudan jäännöksen ramuja, viel´ mä virkan viimeiseksi
Laitan lauluni lopuksi, seikastamme seurakunnan:
Kuin se kansa kannattaapi, vasta kiistan kiintiästi
Edistyksen esteheeksi, niin kuni alla kuulla saapi
Ennen kuin värssyni väsyypi, unehensa uupuneena
Vaikk´ en paljon siin parane, moittimalla monta muuta
Onhan vaan opiksi muille, kansan kasvavan varaksi:
Meill´ ol´ kirkko kiinnitetty, tapulimme taitavasti
Kellot vielä vissin päälle, vakuutettu vahvemmesti
Vaan kun varat vähenivät, kitistyivät kirkon kassat
Kohta ol´ kokous tehty, kirkkoherralta hyvästi
Esitetty ensimmäisnä, kukapahan nyt keinot keksii
Että markat maksettaisiin, vakuutuksen vastingiksi?
Kaks´ ol´ miestä kaikkiansa, seurassamme semmoisia
heist´ ol´ arvosa asia, kerkiämmin keskustella
Sitt´ ne ensiksi esitti, ylös kannon yhtä kaikki:
Pantais penniä peräti, kaikkiansa kaksitoista
Päätettäisiin hengen päälle, annettais asian olla
Tulen vaarojen tukena, opipa vahvemmalla
Elias ukko ensimmäinen, sitt´ ol´ Pärttyli pää isäntä
Jotka alkoivat asian, valmistella vastarinnan
Ei oo valta varsin kaikki, kahden miehen kainalossa
Sitomaan nyt sillä lailla, mahdottomat maksoi meille
Tuohon tuhlata rahoja, sitte kansa kaikki huusi:
Vakutus on varsin kehno, ei nyt maksa markat panna
Ijäksensä ilmaiseksi,, siinpä estyi esitys kaikki
Vakutusta valvomasta, kuin ol´ vuosi kulunut
Kohta kolme täytettynä, sitt´ ne äkkiää älysiit
Saivat keksii kehnon työnsä, kuin vaara vallan voitti
Herran huonehen hävitti, sitt´ mäni penniä peräti
Aivan on asian laita, tällä lailla lapsukaiset:
Älä kiellä killinkiä, tahi taalari menepi
Niin kuin me poijat poloset, ettei killinki kihonnut
Pennit ol´peräti kiinni, vaikk´ ol´ arvosa asia
Sitt´ ois tulleet tuhannet, viisikymment vissin päälle
Kaikkiaan kahta vajaalla, vielä minull´ ois virkkamista
Sanomista sangen paljon, ne me syrjähän sysäten:
Nyt me lauluni lopetan, jos en vielä muiten malta
Panen kielen kytkyehen, haitan hammasten välihin
Lumoan lukolle suuni, kuin jo pitkälle pilasin
Liijan virteni virutin, haastan halpoja sanoja
Luulen et lukiat kaikki, ovat ihmeessä ikävän
Jos on laatu laulullani, aivan arvosta alainen
Tehköön toinen taitavampi, sanan seppä saattavampi
Sepittäköön selvemmästi, ett´ yleisö ymmärtäisi
Pääsis puheitten perille.
Viisunikkari Johan Iivosen riimittelemän kertomuksen Rautjärven seurakunnan vuonna 1872 tapahtuneesta kirkon palosta on muistiinmerkinnyt Laila Kalpio