Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /customers/6/7/e/ilmee.net/httpd.www/libraries/cms/application/cms.php on line 471 Johan Iivosen kronikka vuonna 1872 tapahtuneesta Rautjärven kirkon palosta

RAUTJÄRVEN KIRKON PALO

Rautjärven seurakunnan edellinen kirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1872. Kirkko sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinen, vuonna 1881 valmistunut Herran huone.

Seurakuntaa kohdanneen onnettomuuden ja sen aiheuttamia tunnelmia on tallentanut jälkipolville runomuotoisena Johan Iivonen, Rautjärven Lahdenkylässä elänyt viisunikkari, jonka kynästä on lähtöisin useita muitakin runoja. Runo Rautjärven kirkon palosta ”präntättiin” vuonna 1881 painoasuunkin Viipurissa Ziliacus´n kirjapainossa ja sitä myytiin 25 pennin kappalehinnalla kansalle. Runo oli vuosikymmeniä unohduksissa kunnes Rautjärven entinen kunnansihteeri Edvard Kontra sen löysi arkistojen unohduksesta 1960-luvun alkupuolella. Ainakin kerran Johan Iivosen runo on esitetty julkisesti. Tämä tapahtui Etelä-Karjalan Marttojen suuressa kesäjuhlassa Rautjärvellä 1960-luvulla.

 

 

Johan Iivonen(1829-1904)

RAUTJÄRVEN KIRKON PALO

 

Saisinko sijaa sanoille paperille painetuksi.

Kun sanat suustani sujuvat, into oitis ilmoittaapi.

Vaikka on asia vanha, muistuu mielehen minulle,

ettei luontoni lakastu, eikä mieleni masene. jos en rupea runoilemaan

Saisin haastella haluni, pakinoita miel´pahani,

Panna kaikki paperin päälle, kansan nähdä näistä seudun,

Sekä pohjolan Pohjolan perille, saattaisi sanat Savosta,

Häilyisi Hämeestä tieto, kuin se valkian vahinko,

Teki meille tuhoja töitä.

Kuin ol´ kesä kulkenunna, vähän puuttui puoli tiessä,

Todella ol toinen päivä heleätä heinäkuuta:

Silloin kun ol´ kirjoitettu, vuosi luku leikattuna,

Jos sanon sanoiksi kaikki: kaikkiaan kahdeksantoista

Sen perässä seitsemikkö, sitte vielä viimeiseksi

Kaikkiaan kahdeksan numero.

Se ol juuri juhlapäivä, mainio Maria suntai:

Vaan ei juhlasta Jumala kunniasta kuulla saanut,

Paitsi sielun paimenelta samoin sanan kuulijoilta,

Jotka pysyivät pyhästi Herran huoneessa hyvästi.

Vaan jos seutua selitän: se on kumma kuulijoista,

Ei oo ihmettä isoa sitte, jos se närkästyy näkiä.

Silloin kiehui kirkonmäki leveni lepikko kaikki.

Kansa ol´ kosolti koossa marssittiin kuin markkinoilla

Tuo ol´ tapa taipuvainen varsin vanhoista ajoista.

Ain jo Paavon aikalausi julki juhlaksi julisti,

Mahtoi pyhittää Marian.

Siit on kiihko kiinnitetty, pantu niin kuin pannan alle,

Jonk´ alta ahtahimman, ei oo päästy päivinänsä.

Vuosisadat on saarnattuna varsin tohtorin totisen

Lutherin lujempi oppi.

Ei oo saatuna sanalla palvenansa poistetuksi.

Sinne rientävät rihemmät pitäjistä pitkät matkat

Idästä isompi joukko, paljon lännestä läheni

Etelästä viel´ enemmän vieläpä liittyi lisäksi.

Pohjapuolen polkutieltä.

Sitte peuhasin peräti, oman mielensä mukaista,

Sellaista kuin seuhtomista, keikaroivat keskenänsä.

Kirvulainen kiihkoisemmin huuteleepi hurjan lailla.

Nyt jo liikoja livahti, kuin jo parjasin pahasti

Tulit sanat sarvipäitä, taitaat rikkoo miesten mielet

Vaan ei malta vaiti olla se on asia aivan totta

Kun on juttuna julastu varsin tullut tutkituksi

Käräjistä kihlakunnan, pahan työnsä palkinnoksi

Saatettuna sakko päälle, sen on hallitus havainnut

Ruvennut on ruunan voima, ennätellä estämähän

Viritellyt virkamiehet, vartiana vallesmanni

Siell´ on aina siltavouti, ja on vielä jahtiherra

Lautamiehet laitettuna, kylän vanhimmat varana

Eipä kuitenkaan kurilla, saatu sakkojen uhalla

Estetyksi sen enemmän, on saatu sankareilta

Suuret kaupat kaatumahan, se ol päivä päätettynä

Itkun kanssa iltasella, pahan mielen painon alla

Kuinka vielä kuulla saapi, mitä seuraapi selitys:

Tuo ol´ tarkoin tietämätön, tuhman tunnolta salattu

Sekä tutkia tukala, mistä tuo salama sattui

Oliko  Luojalta luvattu, meille syystä synnin tähden

Annettuna ankarampi, kohdostansa koston päivä

Ett´ois ollu ilman isku, ukkojen uhattu nuoli

Vaiko vimma viha miesten, ilki töitä ihmisen

Meille kostoksi kohannut, tehnyt riettaamman rikoksen

Kuin ol´ päivä kulkenunna, aurinko alaalle mennyt

Kello yhdeksän ylitsen, näkyi pilkka pienoisena

Pian leimuksi leveni, yhtä äkkiä yleni

Näytti kovin Kokkolasta, peri pahoin Pellisestä

Kamalalta katsojille, sitt´ ne saatti salmen poikki

Pahan sanan pappilasta, kohta se kovasti koski

Teki suurille surua, pienet pelästyi pahasti

Kirkkoherra kiirehesti, pani käskyn palvelioille

Jotka nousivat nopeimmin, saapuit paikalle samalle

Tapulihin taitavasti, antoi käskyn kohta käydä

Kellon soittohon kovasti,johon Tiussa tiettävästi

Pimputteli pienen kellon, Yrjö ensi yhtä kaikki

Keikutti isomman kellon, vaan ei oikein osannut

Nurin kävi nuotti siitä, eikä tahtia tavannut

Vaan kun Rusikka rupesi, sitt´ ne kellot kelpo lailla

Paukutti pahan sanoman, häilytti hädän helinän

Kovin kuului Kokkolassa, oikein Ossilan kylässä

Korvat vihkui Viimolassa, kaikki juoksi joutuisasti

Valkamolle valmihiksi, vedit veneensä vesille

Sitt´ ne airot aika lailla, ponnistivat järven poikki

Toiset maata matkustivat, pian kaikki Pirholasta

Sekä riensivät Rialta, haihattivat Hainin(Hannin) kautta

Kaikki myöskin Mykkälästä, kuleksivat Kurrosasta

Sitt´ ol miestä melko laumat, vaikk´ ei ainoastaan apua

Tuli tuprusi yhäti, ylös ilmahan yleni

Kaikki katto jo tulessa, kohta riehui ristin päällä

Sitt´ saatiin sanoma kuulla, paloruisku on pappilassa

Joka varsin joutuisasti, tuotiin kaikki torvinensa

Paikallensa pantavaksi, kyll´ se täytti toimiansa

Jota oikein osasi, Vertanen vain veivitellä

Vaan ei paljon vaikuttanut, tässä paljossa palossa

Tuli vain tuhoja saattoi, väsymättä voimistansa

Miehet vielä viimeiseksi, rynnistivät ryöstämähän

Kirkon kalleipii kaluja, savu silmiä sokaisi

Tulta iski ikkunasta, yks´ ol vanha vaskikruunu

Joka riippui ristikaulla, kirkon korkeimman kohalla

Siin ol´ oksat oivalliset, sekä lehmät laavulliset

Niin kuin kukkaset kesällä, yrtti tarha ympäsillä

Senkin kiireessä kovassa, alas puottivat pahasti

Joka tuli turmiolle, toinen ol´ puhdas puinen ruunu

Jonka Rautia rakensi, se vaan häilyi särkemättä

Toiset astuit alttarille, riisuit alttarin alasti

Lähtiessänsä läkki ruunut, jotka riippuit rihmoissansa

Katkoit kaikki kantamista, ne ol´ saaliiksi sanottu

Tästä palosta pahasta, tulen murhasta tähettä

Vaikka se ol´ vanha kirkko, kuitenkin ol´ kunno vahva

Se ol´ pystyhyn pyvätty, silloin kun ol´ kirjoitettu

Vuosi luku leikattuna, sinn´ ol´ piirretty pykälät

Kumpu laudan laitamessa, ensiksi yhden numero

Se tuli tuhannen päälle, sen perästä setsemiä

Kaikk´ol kolme kokka päätä, seinät ol tehty seisomaan

Honka hirsistä hyvistä, tukevista tukkipuista

Oli vielä ulkopuoli, vuori laudoilla ladottu

Sitt´ol´sivelty siihen, vähässen värin näköistä

Katto kaiken vahvemmista, pantu paanuista hyvistä

Jotk´ol´tehty tervan kanssa, sitt´ol´samaten sakasti

Sarrnas tuoli sangen vahva, tarkoin tehty taitavasti

Monin mutkin muodostettu, maalattu ol mainiosti

Oli kupeessa kuvattu, miestä monta mahtavata

Varsin vanhoja pyhiä: Mooseskin ol´muodostettu

Tauluinensa taitavasti: siin ol´pantu Paavalikin

Sekä Markus maalattuna, olipa Jaakob ja Johannes

Sekä Pietarikin piteli, Herran vahvan valtakunnan

Avaimia annettuja, jotka riippuit rihmasessa

Kaksi, käsi kalvosessa,siihen vielä monta muuta

Jotka olit oppilaana, vapahtajan vallan alla

Olipa Juudaskin julaistu, vaikk´ol petturi peräti

Kaikk´ne äkkiä katosi, tulen turmion edessä

Siinä taittuivat tapulit, kiehittyivät kellonensa

Tässä savussa samassa, tulen kourissa kovissa

Se ol´kaunis katsonnassa, kelvollinen kellontorni

Pyvättynä pyöreäksi,  ol´vaan kanttia kaheksan

Korkeutta kohtalaisen, viittä kymmentä kyynärätä

Se ol´seissyt selvillensä, vuotta viisi kymmenniä

Seitsemän viel sen perästä, siin ol´kellot kelvolliset

Varsin vaskesta valetut, jos ilmoitan isomman kellon

Sen me tiedän selvillensä, se ol´varsin vanha kyllä

Siin´ol laidassa latinat, ensi psalttarin sanoja

Värssyä vähänen pantu, luvun luulin mä olevan

Ynnä kymmentä yhdeksän, siihen vielä viisi päälle

Katso värssyä välistä, kussa on kuuden numero

Ottakoot nyt oppinehet, avatkaa auki kannet

Ratoksenne raamatusta, kuinka se psalttari sanoopi

Tässä värssyssä vähäsen, ne ol´oikein oppineita

Kirkko herralta hyvästi,valajille valmistettu

Sitt´ol vielä siin lisätty, teko paikat tiettyvissä

Suomen suorilla sanoilla, se ol´ varsinkin valettu

Stokholmin tornin alla, tilattu ol´tiettävästi

Kirkko herran kirjan kanssa, jok´ol herra Henrikiltä

Lagukselta laitettuna, valaja on varsin ollut

Johan Gouge kelloseppä, sitt´ ol siihen sievin pantu

Kuukaus päivät kirjoitettu, vaan en saata sitt´ sanoa

Kuin on muistista murennut, vuosi luvun vuoro sitten

Ensin yksikkö edellä, se teki tuhannen täyden

Siit al´ selvä seitsemikkö, joka satoja saneli

Viel´ ol´ viidenkin numero, joka  kymmenet kyhäsi:

Sitt´ ol´ jättö jälkimmäissä, kuitenkin viel´kuuden merkki

Joka luvun kaikk´lopetti, tämä jo pasunan pauhais

Sata vuotta säntillensä, viisi toist vielä päälle

Sepä antoi äänen kuulla, kansan kutsua kokohon

Herran huoneessa hyvästi, osajansa ottamahan

Heerran pyynnöstä pyhästä, kutsumusta kuulemahan

Vielä Herran atrialle, Herran pöydälle pyhälle

Kaikujansa kannatteli, ilman tunnon tutkimatta

Vieraita valitsematta,vieläpä soitteli somemmin

suloisemmat sielukellot, siihen vielä siunauksen

antoi aina aamusilla, vielä heitteli helinän

Kuolleheita kutsuessa, sinne siunasi sijoja

Paljon maahan mullan alle, vietti viimeisen leponsa

Tuhansia tuonelahan, sitte vielä viimeiseksi

Palon ääntä pauluttaissa, pauhasi paljon kovemmin

Lähempänä lähtöänsä, jättäen jäähyväiset

Kaikki kuulia kumarsi, päänsä painoivat pahasti

Vesi sirkka silmän alle, Joka poskelle putosi

Näim´ sen näkyvin silmin, tuli uhriksi upotti

Kohta harkuksi hajosi

 

Aivan ajalla samalla, kun kirkko tulessa kitui

Silloin istuit iltasilla, miehet Miettilän kylässä

Kannattivat kaskujansa: tunt´ ol´ kohta kymmeiä

Keksittyä keskenänsä, mistä tuo sakia savu

Musta pilven muotokainen, kohovaa niin korkialle

Milt´ ei taivasta tavoita, arvelivat aikanansa

Se on kohi Kokkolassa, Luumin lukkarin talossa

Ihan niin kuin Iivosessa, tahi Pellisen Pekolla

Vielä ois paikka paremmin, pian niin kuin Pirholassa

Siinä ol´ varsin vanha Pekko, katsoi itse ikkunasta

Pani partansa lasille, jo nyt kuulen joutavia

Ei oo Kokkolan kohalla, eikä Pirholan pihassa

Nyt on palo pappilassa, tahi kirkkomme kituupi

Sakastimme savuaapi, täst´ ei kiistellä kehannut

Annettiin vaan väärin valta, päätettiin sitt´ päivän kasku

Aivan aamulla varahin, heti kohta herätessä

Saatihin sanoma kuulla: nyt on tullut turmiota

Vahinko vallan suuri, tuli on tehnyt temppelille

Murha työnsä törkiämmän, miehet mielellä pahalla

Kulkivat ala kuloisna, kalkuttivat matkan kaiken

Kuin ol´ heiltä Herran huone, kadotettu kauhiasti

Kuin ol´ virstat kuljettuna, viiden paikalle visusti

Näytti aivan autiolta, kaunialta katsannolle

Kuin ol´ paikka paljahana: tuuli tuhkia hajotti

Rapa rauniot jälellä, poron alta poimittiin

Raudan jäännöksen ramuja, viel´ mä virkan viimeiseksi

Laitan lauluni lopuksi, seikastamme seurakunnan:

Kuin se kansa kannattaapi, vasta kiistan kiintiästi

Edistyksen esteheeksi, niin kuni alla kuulla saapi

Ennen kuin värssyni väsyypi, unehensa uupuneena

Vaikk´ en paljon siin parane, moittimalla monta muuta

Onhan vaan opiksi muille, kansan kasvavan varaksi:

Meill´ ol´  kirkko kiinnitetty, tapulimme taitavasti

Kellot vielä vissin päälle, vakuutettu vahvemmesti

Vaan kun varat vähenivät, kitistyivät kirkon kassat

Kohta ol´ kokous tehty, kirkkoherralta hyvästi

Esitetty ensimmäisnä, kukapahan nyt keinot keksii

Että markat maksettaisiin, vakuutuksen vastingiksi?

Kaks´ ol´ miestä kaikkiansa, seurassamme semmoisia

heist´ ol´ arvosa asia, kerkiämmin keskustella

Sitt´ ne ensiksi esitti, ylös kannon yhtä kaikki:

Pantais penniä peräti, kaikkiansa kaksitoista

Päätettäisiin hengen päälle, annettais asian olla

Tulen vaarojen tukena, opipa vahvemmalla

Elias ukko ensimmäinen, sitt´ ol´ Pärttyli pää isäntä

Jotka alkoivat asian, valmistella vastarinnan

Ei oo valta varsin kaikki, kahden miehen kainalossa

Sitomaan nyt sillä lailla, mahdottomat maksoi meille

Tuohon tuhlata rahoja, sitte kansa kaikki huusi:

Vakutus on varsin kehno, ei nyt maksa markat panna

Ijäksensä ilmaiseksi,, siinpä estyi esitys kaikki

Vakutusta valvomasta, kuin ol´ vuosi kulunut

Kohta kolme täytettynä, sitt´ ne äkkiää älysiit

Saivat keksii kehnon työnsä, kuin vaara vallan voitti

Herran huonehen hävitti, sitt´ mäni penniä peräti

Aivan on asian laita, tällä lailla lapsukaiset:

Älä kiellä killinkiä, tahi taalari menepi

Niin kuin me poijat poloset, ettei killinki kihonnut

Pennit ol´peräti kiinni, vaikk´ ol´ arvosa asia

Sitt´ ois tulleet tuhannet, viisikymment vissin päälle

Kaikkiaan kahta vajaalla, vielä minull´ ois virkkamista

Sanomista sangen paljon, ne me syrjähän sysäten:

Nyt me lauluni lopetan, jos en vielä muiten malta

Panen kielen kytkyehen, haitan hammasten välihin

Lumoan lukolle suuni, kuin jo pitkälle pilasin

Liijan virteni virutin, haastan halpoja sanoja

Luulen et lukiat kaikki, ovat ihmeessä ikävän

Jos on laatu laulullani, aivan arvosta alainen

Tehköön toinen taitavampi, sanan seppä saattavampi

Sepittäköön selvemmästi, ett´ yleisö ymmärtäisi

Pääsis puheitten perille.

 

Viisunikkari Johan Iivosen riimittelemän kertomuksen Rautjärven seurakunnan vuonna 1872 tapahtuneesta kirkon palosta on muistiinmerkinnyt Laila Kalpio