Pietari Suuren leski Katariina I antoi Hiitolan- ja vanhan Ilmeen lahjoitusmaana amiraali Peter Johan von Sieversille. Hän perusti Ilmeen kruununvoutitiloille hovin, jonka tiluksiin kuului noin 8000 hehtaaria maata. Suurin osa oli asumatonta korpea, mutta Turkin sodan jälkeen liitettiin hovin tilaan vielä pakkolunastuksella vanha Kemppisten Aitjärven rannalla sijainnut Niemi niminen sukutila, jolloin hovin peltoala lisääntyi melko paljon.

Kun Niemen tila oli pakkolunastettu, lähti Niemelän talosta Lauri-ukon poika Matti takametsässä sijaitsevalle salopalstalle, jossa jo edellisenä keväänä oli poltettu kaskea sekä kasvatettu ohraa ja naurista. Olihan siellä jo tulisija, jonka ympärille oli riuuista pystytetty pistykokko. Jonkunlainen latokin oli sinne kyhätty, jossa perhe saattoi nukkua öisin.

Muutamia vuosia aikaisemmin oli vuonna 1762 syntynyt ukko-Lauri, Matin isä sairastunut johonkin kulku­tautiin ja kuollut vuonna 1824. Vanhin tytär, nelivuotias Kaisa oli vuonna 1824 sortunut samaan tautiin. Edellisenä keväänä oli Matin äitikin v. 1771 syntynyt Katriina, omaa sukua Häyhä päässyt viimeiseen lepoon Ilmeen hautausmaahan, joten heidän tarvinnut lähteä rakkaasta kodistaan kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Salopalstalle muutettaessa vuonna 1809 syntynyt Matti ei ollut vielä täyttänyt neljääkymmentä vuotta ja hänen Hiitolassa vuonna 1823 syntynyt vaimonsa Maria, omaa sukua Bragge oli alle kolmenkymmenen. Lapsista vanhin vuonna 1840 syntynyt Maria, äidin kaima oli kuusivuotias heidän tullessaan uudelle kotipai­kalle. Latoon tehtiin heinistä vuoteet. Rikkaasta Niemelästä oli saatu mukaan vuodevaatteita sekä pari leh­mää, joiden tuottama maito oli lapsille tärkeää ravintoa.

Aikaisin aamulla Matti alkoi risuharalla harata edellisenä syksynä kynnettyä naurismaata, ja kylvi maahan sen jälkeen ohran siemenen. Ohran siemenet oli saatu entisestä kodista ja vähän myös kauran siementä. Syksyllä oli kaadettu viereiseltä alueelta puita polttopuuksi sekä poltettu risut. Sinne kylvettiin nauriin sie­meniä. Maria-äiti kertoi, että hänen kotikylässään kasvattivat suuret talolliset maassa omenoita (perunoita) ja ne olivat keitettyinä erittäin hyviä, parempia kuin nauriit. Perunan siemeniä ei heillä vielä ollut, mutta seuraavaksi vuodeksi niitä päätettiin hankkia.

Matti rakenteli kesän aikana taloa yhdessä Juhana veljen kanssa, joka oli vielä perheetön, mutta oli jo kat­sonut talonpaikan itselleen aivan lähistöltä.

Syksyyn mennessä saatiin pistykokon taakse iso tupa, johon tehtiin laudoista pöytä ja penkit seinän vieriin sekä makuulavitsat. Iso uuni tuli ovensuun nurkkaan. Uunin edessä oli tulisija ja siinä kolmijalka, johon sai ripustaa kahvipannun tai padan.

Lehmille saatin tehdyksi navetta ja hevoselle talli. Navetta tehtiin siltä varalta vähän isompi, että joskus peltoalan laajetessa voisi pitää useampia lehmiä kun perhekin aina vaan lisääntyi.

Lapsikatraskin lisääntyi. Vuonna 1846 syntyi Katri, vuonna 1949 syntyi Lauri, joka kuoli 4-vuotiaana, vuonna 1851 syntyi Anna, vuonna 1855 syntyi Pekka, vuonna 1957 syntyi Elina, vuonna 1959 syntyi Matti, vuonna 1962 syntyi Antti, joka kuoli 6-vuotiaana, vuonna 1864 syntyi Juho ja vuonna 1867 Lauri.

Vuodet kuluivat ja peltoala laajeni. Oli mullikoita ja muutamia lampaita, joita sai syksyksi teurastaa leivän särpimeksi.

Tytär Maria oli jo löytänyt aviomiehen. Mehtomäkeen Keskikylästä muuttanut Matti Kermisen oli vienyt  hänet emännäkseen uuteen taloonsa. Heiltä jäi vain yksi tytär Anni. Hänen vartuttuaan aikuiseksi tuli Matti Ahokas Hiitolasta kotivävyksi taloon.

1860-luvulla elettiin nälkävuosien aikaa ja paljon ihmisiä kuoli nälkään puutteellisen ravinnon seurauksena. Heinäkuussa esiintyi hallaa ja kato oli melkein täydellinen. Lisäksi parin vuoden aika raivosi seudulla tuolloin lavantauti.

Niemen talon väki, ensimmäiset asukkaat Salokylässä alkoivat saada naapureita. Keskikylästä tulivat Latun (Juoson) veljekset aivan lähinaapureiksi ja vähän kauemmaksi Myllykset, Partiset, Kermiset sekä Suutarit. Hiitolan kirkonkirjoihin merkittiin uutena kylänä Salokylä.

Seuraavana syksynä, vuonna 1869 sairastui perheen isä, Matti seudulla raivonneeseen lavantautiin ja juuri joulun edellä nukkui ikuiseen uneen. Neljä hänen lapsistaan oli kuollut jo aikaisemmin. Vanhin elossa ole­vista lapsista Pekka oli neljätoistavuotias ja nuorin Lauri oli vajaan kahden vuoden ikäinen.

Toiseksi vanhin tytär Anna oli jo pari vuotta aikaisemmin avioitunut Ilmeen Kosken kylästä olevan Ojalaisen Heikin kanssa. Anna pääsi kirkon naapu­riksi ja kauppakin oli lähellä.

Pojat auttoivat Maria-äitiään parhaansa mukaan seuraavan kevään toukotöissä ja kun halla ei sinä kesänä vieraillutkaan Salmenharjun suon maisemissa saatiin syksyllä oivallinen sato talven varalle.

Lauri-poika oli vankkarakenteinen ja kesällä juoksi aina Juoson poikien, Pekon ja Juopin kanssa telmimään. Juoson ukot kasvattivat kessua ja polttivat piippua sekä antoivat Laurinkin maistaa piipustaan. Kolmen vuo­den ikäisenä he antoivat Laurille oman piipun, jota hän ylpeänä näytteli äidille ja veljille.

Vuodet kuluivat ja Elina-tytärkin löysi elämäntoverin. Juho Kokko Hiitolan Hömmönsalosta haki hänet emännäkseen.

Ellin lähdettyä alkoivat Maria-äidin voimat vähentyä ja huhtikuussa 1876 pojat saivat saattaa äitinsä isän viereen Ilmeen hautausmaalle. Lauri poikakin, joka oli edellisenä kesänä paimentanut Juoson lehmiä ja syk­syllä saanut palkakseen ensimmäiset housut pääsi mukaan äidin hautajaisiin. Siihen asti hän oli juoksen­nellut äidin tekemässä pitkässä piikkopaidassa jaloissaan tuohivirsut.

Äidin kuoltua jäi Niemen talo neljän pojan huostaan. Keväällä veljeksistä vanhin Pekka toi Kontiaisen Marin Keskikylästä emännäksi taloon. Muutamia vuosia myöhemmin Matti löysi elämäntoverikseen Änkilän sa­losta Rasimuksen Marian. Maria oli vasta kuusitoistavuotias tullessaan Niemen taloon ja vuosien mittaan Mariasta kehkeytyikin varsinainen emäntä Matin jäätyä isännäksi kotitaloon. Juho veli oli otti emännäkseen  Liisa Myllyksen. Tällä sattui olemaan pieni maapalsta Keskikylän ja Salokylän rajamailla. Sinne he sitten oman mökkinsä rakensi­vat.

Pekka ja hänen vaimonsa sairastuivat ja menehtyivät johonkin kulkutautiin. Heidän kymmenen vuoden ikäinen Matti-poikansa jäi orvoksi. Aikuiseksi tultuaan hän haki emännäkseen Hallikaisen Ilmin. Heille an­nettiin Kangasrannan suon takaa Niemen tilaan kuuluva maapalsta, jonne he talonsa rakensivat. Talo oli Ilmeen kirkolta Jääkallion Pajariin johtavan tien varressa ja paikan nimi oli Suosaari.

Niemen Lauri ja Sopentorpan Katri

Vuosien mittaan kasvoi Niemen nuorimmasta pojasta Laurista pitkänhuiskea komea poika, joka löysi Häyhän kylästä mielitiettynsä, jonkin aikaa seurusteltuaan he kihlautuivat ja rovasti Vauhko­nen vihki Hiitolan kirkossa talollisen Lauri Matinpoika Kemppisen Hiitolan Ilmeeltä ja Katri Juhontytär Häy­hän Rautjärven Ilmeeltä vuonna 1891.

Samana pyhänä vietti häitään Koskenkylästä oleva Saksan ukon poika Martti Lankinen. Hänen morsiamensa oli metsänvartija Reimannin tytär Alma Vahvaniemestä.

Pojat olivat häiden edellä käyneet yhdessä hakemassa Viipurista viisi kannua viinaa. Varmaan riemua riitti molemmissa häätaloissa.

Olihan siinä Niemen talossa perhettä kerrakseen, kun Matilla ja Martalla oli jo kaksi poikaa, Johannes ja Iivari Katrin taloon tullessa. Ei ollut kuin yksi tupa asuttavana ja siihen ovensuun nurkkaan oli Lauri heille sängyn tehnyt. Vuoden kuluttua heillekin syntyi poika, joka sai äidin isoisän nimen Juhana, mutta Hannek­seksi häntä myöhemmin kutsuttiin. Toisesta pojasta tuli Laurin isän kaima, Matti.

Perheen lisääntyessä alkoi Lauri suunnitella muuttoa kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle salopalstalle. Kataskannan mäen kalliolle oli hän jo pyöreistä hirsistä rakentanut pienen latukan, jossa saisi eväitä syödä tupaa ja navettaa rakennellessa. Syksyyn mennessä oli tupa saatu asuttavaan kuntoon sekä navetta parille lehmälle ja talli Niemestä mukaan saadulle hevoselle. Kilometrin päässä Jääkallion Pajarin rajalla oli niitty­palsta, jossa sai kasvattaa viljaa ja heinää.

Syksyllä perhe muutti uuteen kotiin. Hannes oli neljän- ja Matti kahden vuoden ikäinen. Kesällä oli kerätty marjoja ja sieniä talven varalle. Mäen alla oli lähde, josta sai vettä.

Lauri kävi päivisin rahdissa. Ajoi omasta metsästä puita Simpeleen tehtaalle. Joskus ajoi rahtia valtion met­sästäkin. Iltaisin Lauri teki puhdetöinä saaveja, sekä kiskoi päreitä, joita myi niitä tarvitseville. Joku entinen naapuri kertoi, että Lauri nousi joskus jo kolmen aikaan päreitä kiskomaan.

Katri kasvatti pellavaa, jonka talvella kehräsi langaksi ja kutoi kankaaksi. Lauri oli tehnyt hänelle kangaspuut. Heillä ei ollut ompelukonetta, joten hän ompeli käsin lapsille alusvaatteet.

Niemestä oli saatu lammas, jonka villoista Katri kehräsi lankaa ja neuloi sukkia sekä käsineitä. Lampaiden lisäännyttyä sai langasta kutoa sarssia ja sarkaa päällysvaatteiksi, nämä kankaat vietiin Juoson räätälin om­meltavaksi.

Talon ympärille oli saatu raivatuksi uutta peltoa vaikka maaperä oli erittäin kivikkoista. Lähistöllä oli soita, joilla kesäisin kasvoi herkullisia lakkoja sekä mustikoita, puolukoita ja karpaloita. Oli Palosuo, Katajasuo ja aivan pellon reunassa Itikkakorpi.

Elämä ei ollut helppoa korven asukkaille. Lähimpään naapuriin, Pajariin oli matkaa kilometrin verran.

Eräänä aamuna vuonna 1901 oli isä Lauri lähtenyt aikaisin aamulla myllyyn viljoja jauhattamaan ja äiti lehmät ruokittuaan ehätti kutomaan kangasta, jonka aikoi sen päivän aikana saada kudotuksi. Yhtäk­kiä pojat juoksivat sisään huutaen, että navetan takana olevat oljet ovat syttyneet palamaan ja taitaa olla jo navettakin tulessa. Katri komensi pojat Pajariin apua hakemaan ja meni itse päästämään lehmät ulos nave­tasta. Lehmät hän sai ulos, mutta ei millään vasikkaa, joka jäi palavaan navettaan. Piti joutua tupaan kan­tamaan lapset kauemmaksi ja sitten muita tavaroita. Hän arvasi tuulen suunnasta, että pian olisi tupakin tulessa, ja niinhän siinä sitten kävi.

Ennen kuin Pajarista miehet vesiämpäreiden kanssa juoksivat apuun, oli tuli saanut niin suuren vallan, ettei mitään ollut pelastettavissa. Tommon Marttikin, Eevertin isä, ei ollut kerinnyt edes kenkiä jalkaansa laitta, vaan oli juossut sukkasillaan palopaikalle.

Musta savusauna jäi mäen rinteelle ja pieni lato ensimmäinen rakennelma oli jäljellä. Riihestä en muista. Ehkä sekin jäi, kun oli vähän kauempana.

Lauri ajeli myllystä kotiin päin. Palomäen rinteellä vastaan tullut naapuri kertoi tulipalosta. ”Eihä siinä muu auta, ko pittää tehä uus”, sanoi Lauri.

Saunan eteen laitettiin kivistä tulisija, jossa sai ruokaa ja porovettä keittää. Oli kuitenkin jauhoja, joista saat­toi keittää puuroa, tai paistaa hiilloksella kakkaroita.

Naapurit toivat vuodevaatteita sekä lapsille vaatteita ja avustivat kaikessa parhaansa mukaan.

Pajarin pojista oli sotamies Jussi lähtenyt Amerikkaan. Laurikin suunnitteli, että jos myisi koko maapaikan, niin niillä rahoilla saisi koko perhe ne Amerikan piletit, mutta Katri sanoikin, ettei hän tällaisen lapsilauman kanssa lähde mihinkään.

Niin sitten alettiin rakentaa uutta taloa. Katrin veli Juhana ja Laurin Anna-sisaren poika Heikki olivat apuna rakennustöissä.

Toukokuun alussa tapahtuneen talon palamisen jälkeen päästiin jo juhannukseksi uuteen tupaan ja elämä alkoi sujua entiseen malliin.

Kirjoitukseni on lyhennelmä tätini Anna Tiippanan kirjoitelmasta Niemen sukuhaaran vaiheista vuodelta 1987.