Puheenvuoro siirtoväen kirkkopyhänä Rautjärvellä 8.8.1999

 

 

Terveisiä Ilmeeltä. Kävimme siellä tänä kesänä, lauantaina kesäkuun 12. päivänä. Meitä oli kaikkiaan svetogorskilaisen kuljettajan lisäksi 13 henkeä, joista yksi oli keskikyläläinen ja muut Jääkallion Pajareihin kuuluvia.

Ilmeen kirkonmäki näytti kauniilta aurinkoisena päivänä. Mukanani on muutama valokuva, joita voi vilkaista. Tarkoituksena on ollut, että Ilmeen kirkon alue ja sen vieressä oleva sankarihauta-alue säilyisi kirkollisena ja sellaisena paikkana, jossa entiset ilmeeläiset ja heidän jälkeläisensä voisivat käydä. Jos tehtyjä sopimuksia noudatetaan, niin siellä voimme käydä jatkossakin. Alueen kunnostustyöt olivat vielä kesken kesäkuussa. On sovittu, että Ilmeellä asuva Valeri Pavlovish Bogatirev siivoaa kirkon paikan jättäen kivijalan paikoilleen. Hän niitti heinän viime kesänä ja samoin tänä kesänä. Olemme suorittaneet hänelle sovitun korvauksen Suomen valtiolta saaduilla varoilla. Nyt valtiolta saadut rahat on käytetty loppuun ja tili lopetettu. Entiset ilmeeläiset voinevat pienin kustannuksin pitää kirkon alueen siistinä, joko itse tekemällä talkootyötä tai muutamalla satasella teettää työt paikallisilla asukkailla.

Itselläni on sellainen käsitys, että kirkon paikka on niin kaunis, että jos mitään emme olisi siellä tehneet, paikka olisi voinut mennä muuhun käyttöön. Ehkäpä tulevaisuudessa voimme päästä sinne helpommin kuin nykyisin. Jos ajattelemme kymmenen vuoden takaista aikaa, niin havaitsemme, että muutosta on tapahtunut paljon.

Ilmeellä oleva omaistemme hautausmaa on ollut huonossa kunnossa, mutta nyt paikallinen väestö on siivonnut sitä ja laittanut aidan ympärille. Se on myös heidän hautausmaansa.

Olen laittanut internettiin kotisivulleni muutamia kuvia ja hieman selostusta siitä, mitä Ilmeen kirkon vaiheilla on tehty tämän vuosikymmenen aikana. Vähän on myös tietoa Jääkallion Pajarista. Aikomukseni on täydentää tietoja entisestä kotiseudustamme.

TAKAISIN