Ilmeen salokyläläiset kokoontuivat kotikunnassaan
Synnyinpaikka on siirtoväelle muutakin kuin vain maisema
Karjalainen sanonta "oli niin mukava haastella, että suukin tuli
hyvänmakuiseksi" oli täyttä totta sunnuntaina Rautjärven kirkolla ja
seurakuntakodilla, kun toista sataa entisen rajan taakse jäänyttä Ilmeen
salokyläläistä tai heidän sukulaistaan kokoontuivat yhdennentoista kerran
kesäjuhlan merkeissä. Vuonna 1981 alkaneitten Kerttu ja Olavi Kermisen
alullepanemien kokoontumisten pitopaikkana oli nyt ensimmäistä kertaa entinen
kotipitäjä Rautjärvi. Päivä alkoi jumalanpalveluksella ja sankarihaudoilla
käynnillä.
Tervehdyssanat lausuneen imatralaisen Arvo Pajarin mukaan salokyläläiset ovat
siitä onnellisessa asemassa, että heillä on jäljellä vielä kotikunta ja
-seurakunta. Pajari kuten moni muukin on luokkakuvaa katsellessaan huomannut
sen, että monelta tutulta aika on jo kulunut umpeen ja osa kuten paikalla
olleita kirjeen välityksellä lähestynyt Sulo Kerminen eivät enää jaksa retkille
osallistua.
Alussa mainittu lause on Pajarin mukaan vastaus kysymykseen miksi mukaan on
lähdetty. Karjalaiset ovat tunneihmisiä.
Kirkossa Kari Luumia ehtoollisen jaossa avustanut ja juhlassa puhunut rovasti
Helena Pajari sytytti kynttilän edellisen kokoontumisen jälkeen viidentoista
pois nukkuneen muistoksi.
Yksin ja morsiamensa Marja-Leenan kanssa laulanut Luumi kertoi vieraille
lyhyesti kunnan ja seurakunnan historiasta sekä muistutti tulevasta elokuun
toisena sunnuntaina 1700-luvun hengessä vietettävästä siirtoväen kirkkopyhästä.
Talot keskelle synkkää metsää
Edellä mainittu Sulo Kerminen kertoi kahdeksan vuotta Salokylän kylätoimikunnan
puheenjohtajana toimineen Sirke Tiippanan lukemassa kirjeessään muun muassa
mitä synnyinseutu merkitsee siirtoväelle.
- Se on antanut peruslähdön koko elämään. Synnyinpaikka ei ole vain maisema, ei
kylä, ei kunta. Se on osa meidän sisintä itseämme, osa lapsuuttamme,
nuoruuttamme, minuuttamme ja sukujemme vuosisataista työtä ja
rakentamista.
Kerminen toivoi, että nuoret sukupolvet kertovat vanhempiensa ja
isovanhempiensa kokemuksista ja teoista edelleen omille lapsilleen ja
sukulaisilleen etteivät hyvät asiat unohdu.
Kerrottavaa varmasti riittää. Helinin sisarukset Anneli, Lempi ja Marja Leena
muun muassa muistelivat omaa asuinpaikkaansa Salokylän Korpea, jonne 1930-luvun
puolessa välissä 14 perhettä rakensi omat talonsa. Syynä oli se, että he eivät
tyytyneet valtion rakentamiin yhden huoneen taloihin.
Mukana olleista vanhin 1906 syntynyt Ilmi Tujunen muistaa vieläkin miten isä
Matti kehui tyttöään jopa itseään paremmaksi. Ilmin pojalla Pentillä on
mielessä paimenessa olot sekä ropsin teot etenkin kun isä maksoi viisi penniä
jokaisesta tukista.
Ensimmäisen puvun ostin viisivuotiaana veljeni kanssa viidellä markalla Ilmeen
osuuskaupasta.
Viimeistä kahta vuotta lukuunottamatta toimikunnassa mukana ollut
riihimäkeläinen Aaro Rasimus oli hyvänä laulajana yksi Salokylän koulun juhlien
vakio esiintyjistä. Sirke Tiippana taas muistaa rakkaudella saman koulun
opettajaa Lahja Lempiäistä. Sirkeä itseäänkin muistettiin. Hän sai vuosikausia
kestäneestä työstään kiitokseksi kristallimaljakon.
Salokylän elämästä kuullaan aikanaan myös radiossa. Yleisradio on tilannut
Ilmeestä 55 minuutin ohjelman. Yhtenä aineistonkerääjänä toimivan kirjailija
Sirkka Laineen mukaan "siirretty kylä" kuullaan loppuvuodesta
todellisia tarinoita otsakkeen alla. Samoihin aikoihin ilmestyy myös Kemppisten
suvusta ja Ilmeestä kertova kirja.
Kuva vasemmalla: Siellä missä karjalaiset kohtaavat riittää tarinaa. Näin kävi
myös Ilmeen salokyläläisten tapaamisessa Rautjärven seurakuntakodilla
sunnuntaina. Kuva oikealla: Aaro (vas.) ja Jouko Rasimus kiittivät
kylätoimikunnan puolesta puheenjohtajuudesta luopunutta Sirke Tiippanaa.
Erik Luukkanen
(julkaistu Kaakkoisseudussa 29.5.2001)